siis sitä päivitystä. Kävin loppuvuodesta sappileikkauksessa ja luulin, että saikulla maatessa saisin tännekin uutta materiaalia, mutta mitä hulluja, maha oli sen verran kipeä ettei koneella istuminen tullut pieneen mieleenkään. Mutta nyt sitä sitten tulee. Nyt on vain vaikeus valita, että mistä päästä aloittaisi, sen verran on tätä asiaa.

Jospa palaisi ensin menneeseen kesään ja sitten vasta yläkertaan, saatte samalla nauttia tässä kaiken lumen keskellä meidän pihanäkymistä.

Pikkukaupungin iloja, ympärillä vilja- ja rypsipeltoja, ah kaunista!

Onhan siinä yksi haittapuoli, nämä meidän allergiset törisee, mutta eipä se tuolla keskustassa ollut yhtään sen helpompaa, kun tuuli tuo tullessaan kaiken allergeenin.

Kun ympärillä on nuo viljapellot niin kaiken maailman pörriäisiäkin riitti, myös kauniita perhosia, jotka pyrki sisälle oikein urakalla, tässä yksi niistä kymmenistä.

Pihassa kun kävi kesän aikana siritystä ja surinaa, niin yksi syyllinen löytyi tästä. Appiukko sai kiinni tämän yksilön, joka oli sitten muksuilla lemmikkinä muutaman päivän. Hepokatti söi nimensä mukaisesti kuin hevonen ja tuotti sitä itseään enemmän kuin laki sallii. Ei ole sitten ihme, että pellot kasvaa hyvin kun tällainen p... tykki lannoittaa! Mutta ei hätää, hepokatti pääsi vapauteen nakertamaan heinän korsia ja hoitamaan luomuviljelyä :)

Kun noita perhosia riitti, niin yksi kaunis heinäkuun päivä talon päätyyn parkkeerasi muutama nokkos- ja neitoperhonen, kaiken kaikkiaan yht. 22 kpl.

Ja kun syksykin koputteli ovelle, niin täytyihän sitä piha ja talokin laittaa talvikuntoon.

Urakointiin osallistui niin omat kuin muidenkin muksut. Uskomatonta, että nämä kuvat on otettu 3.10. Ruoho oli silloin vielä ihan vihreää.

 

 Juu, tiedän, kestopuuta ei kannattaisi maalata ensimmäisenä kesänä, mutta kun nuo pyöreät pylväät oli maalattava, niin pakko nuo ristikotkin oli maalata samalla. Teen sen sitten ensi kesänä uudelleen. Ja kuten kuvasta näkee, portaikon kohdalta puuttuu ristikot, syynä puun loppuminen. No, jatketaan sitäkin sitten ensi kesänä...

Nyt saa sitten talvi tulla, puut ja tavarat lumelta suojassa! Ensilumi meille tuli vasta marraskuun alussa, samana viikonloppuna kun Jyväskylän sukulaiset tuli visiitile. Parturille muuten kiitos vielä kerran, tytär on ollut todella tyytyväinen tulokseen.

Ja tässä on sitten talon paras ja käytetyin paikka:

SAUNA!!!

 

KOKO RAHAN EDESTÄ MAAILMAN PARHAAT LÖYLYT SÄHKÖKIUKAASTA!

 Nyt on nämä loppukesän kuulumiset purettu, yläkerran päivitystä tulee jatkossa, mutta ei enempää tänä iltana, huomenna töihin...